sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kirpparisaldoa ja umpiväsymystä

Eilen kävin hakemassa tavarat pois kirppismyynnistä ja aika mukava summa sinne oli kertynyt: 111,50 euroa, jee! Pääsin eroon isoista vaatteista ja sitten dvd:istä, joita en enää katso tai joista mulla on kaksoiskappaleet. Mutta kumma kyllä, juhlamekkoja ei ollut mennyt, vaikka on pikkujoulukausi alkamassa. Ei mun mielestä kymppi ole paljon kerran päällä käytetystä ja alunperin kalliista mekosta. Ehkä joidenkin mielestä sitten on.

Eilen olin jotenkin aivan älyttömän väsynyt. Silmät painui väkisin kiinni jo yhdentoista aikaan, mutta sitten mulle tuli muuta tekemistä, niin uniaika meni ohi ja meni jonkunaikaa ennenkuin sain unen. Se muu tekeminen oli netti, josta etsin ja tilasin toisen akun järjestelmäkameraani. Kun aina kun on lähdössä kuvaamaan, niin huomaa, ettei taas ole muistanut ladata akkua, niin nyt niitä tulee sitten olemaan kaksi, joista toinen on aina täynnä (jos sen on muistanut sitten ladata :D). En vaan tajunnut mitä ihmeen eroa oli eräillä kahdella akulla. Molemmat käy minun kameraan, toisen hinta oli 14 euroa ja toinen maksoi jotain 60 euroa. Halvemmanhan mä tietenkin tilasin.

Ja koska olen nytkin väsynyt, en ole siksi jaksanut laittaa tänne noita painoja yms. No, ei ne nyt ole muuttunut, että turhaa mä niitä tähän nyt listaisin.

Kävin muuten viikon alussa verikokeissa. Hyi, se ei ole ollenkaan minun hommaa, se verikokeen ottaja joutui laittamaan sitä minun tuolin selkänojaa makuuasentoon, koska mulla alkoi pyörryttää. Se ottaja oli joku harjoittelija. Sillä kesti niin kauan aikaa siinä suonen etsimisessä ja neulan asettelussa oikeaan kohtaan ihossa, että minun jo muutenkin huono olo paheni. Mulla on siis neula- ja verikammo ja oksetti ja pyörrytti jo valmiiksi sinne mentäessä.

"Vaan tosi varakksilla äänestäjillä on varaa luottaa köyhännäkösiin etustajiin."
-Uuno Turhapuro herra Helsingin herra-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Menneen kesän kuulumisia lyhyesti

Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...