maanantai 16. marraskuuta 2015

Rv 23+3 Kukkakaalikeittoa ilman tuorejuustoa tai sulatejuustoa

Kuulin toissapäivänä, että hyvä (ehkäpä ainut) ystäväni on myös pieniinpäin ja saa esikoisensa ensi vuoden kesäkuussa. Eipä olekaan aikaisemmin sattunut tuttua, joka odottaisi samaan aikaan minun kanssani. Eikä ole ollut oikein ketään kenen kanssa puhua näistä raskausasioista. No, nyt on. Hän menee naimisiin tammikuussa ja kutsu tuli vasta. Ollaan menossa Murun kanssa sinne. En tosin ole tämän ystäväni miestä koskaan tavannut. He on pitänyt aikamoista kiirettä. Suhteen alku kesä 2014, yhteen muutto ja kihlaus syksy 2014 ja kuulemma yksi keskenmenokin oli jo tämän vuoden keväällä. Heidän asiansa joo, mutta ihmettelen vaan tuollaista kiirettä.

Sitten asiaan: Nyt raskaana ollessa olen halunnut välttää kiellettyä tuorejuustoa. En tiedä olisiko se keitettynä sallittua, mutta en halua ottaa riskiä. Samoin kai sulatejuusto on kielletty, joten en ole sitäkään käyttänyt. Löysin tänään sitten viimein kukkakaalikeiton ohjeen ilman tuore- tai sulatejuustoa. Samoin olen halunnut välttää tätä pahamaineista natriumglutamaattia. Olen kyllä syönyt välillä sipseja, joissa sitä on, mutta pääsääntöisesti olen halunnut välttää. Ostin tänään luomu kasvisliemi- ja lihaliemikuutioita. Ne ei sisällä ollenkaan tätä kyseistä glutamaattia.

On ollut viime päivinä vähän huono olo. Ei muuten, mutta vatsa ei ole toiminut, joten se on ollut kipeä ja on ollut sellainen tunne niinkuin vatsa olisi täynnä, vaikka en olisi syönyt moneen tuntiin. Syynä on ollut gluteeni- ja tärkkelyspitoinen ruoka tai lähinnä kyseisten aineiden liiallinen saanti ilman kuituja. Siksi halusin nyt tehdä jotain vatsaystävällistä ruokaa, jotain keittoa.

Tässä tulee ohje siis siihen kukkakaalikeittoon:

Tarvitset:

700 g Kukkakaalta
9 dl Kasvislientä
2,5 dl Kolmen juuston ruokakermaa
Mustapippurirouhetta
Suolaa
Valkosipulijauhetta

Valmistus:

1. Keitä kukkakaali kasvisliemessä
2. Lisää kerma ja soseuta sauvasekoittimella
3. Lisää mausteet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Menneen kesän kuulumisia lyhyesti

Kirjoitan nyt ekan postaukseni puhelimella. On mennyt taas pari kuukautta viime postauksesta. Tässä välissä olen ollut sairaana yhden pari v...