maanantai 8. toukokuuta 2017

Daddy Cool ja Elovena-tyttö

Otsikko voisi tietysti olla jostain huonosti nimellä naamioidusta Fifty shades of Grey-tyyppisestä elokuvasta tai -kirjasta, mutta kyse ei ole nyt siitä.


Olen viime aikoina kärsinyt unettomuudesta (masennus taas puskee läpi) ja ahdistuksesta. Sen seurauksena olen lukenut öisin kirjoja. Viimeisimpinä nuo kaksi yllä mainittua. Jorma Sairasen ja Kalle Kinnusen teos Daddy Cool kertoo tv:n ja elokuva-alan kolmesta vuosikymmenestä 80-luvun lopulta näihin päiviin. Mutta tuo on lähinnä Sairasen itsekehuskelua: kuinka hän on tuonut milloin mitäkin sarjoja Suomeen ja kuinka joku muu (toisella tai samalla kanavalla töissä oleva) ei ollut ymmärtänyt ostaa kyseistä sarjaa ohjelmistoon. Kirjan nimi, mistä se tulee? No, sain sellaisen käsityksen, että se tulee biisin nimestä (josta ilmeisesti Sairanen pitää). Ja samalla varmaan kertoo Sairasen olevan tällainen Mr Cool.

Eilen ahmin yhdessä illassa tuon Elovena-tytön, joka on tämän vuoden Kirjan ja ruusun päivän kirja. Eli oli myynnissä vain kirjan ja ruusun päivänä ja parina päivänä sen jälkeen tai ei oikeastaan myynnissä vaan tuli kylkiäisenä, kun osti mitä tahansa kirjoja vähintään 15 eurolla. Itse tilasin pojalle Puppe-kirjan ja sain tuon mukana. Vaikka tuon luinkin yhdessä illassa, niin ei ollut semmoinen, jonka lukisin toiseen kertaan. Kertoo suomalaisesta kerrostalosta, jonne muuttaa maahanmuuttaja. Osa asukkaista pitää sitä hyvänä asiana ja yksi jopa lähtee oppaaksi Suomi-kierrokselle, mutta osa taas on täysin vastakkaisella puolella ja haluaa maahanmuuttajan pois asuintalostaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Särkyä ja väsyä

Mä olen taas kokonaan unohtanut tämän blogin. Pojan kanssa kun touhuaa päivät, niin ei sitä jaksa enää illalla alkaa kirjoittamaan. Lisäksi ...